Niinpä, sieltä se marraskuu taas tuli. Vauhdilla.
Marraskuu on moniulotteinen kuukausi, sillä on monta puolta ja se herättää
monia tuntemuksia.
Viha-rakkaus-suhde. Kestävä sellainen.
Pimeää. Harmaata. Loskaa. Sadetta. Räntää.
Välissä oli ihan luntakin.
Toisaalta, oli Jopin synttärikahvit, se oli kivaa, sitten olin Hesassa muutaman päivän opettelemassa miten sitä suurkaupungissa pärjätäänkään itsenäisesti. RePackin miehityksestä kaksi oli Ruotsissa messuilla, joten menin auttelemaan toimistolle ja asuttamaan tuon ohjaajani kämppää.
Sieltä kun kotiuduin, olikin seuraavat juhlat jo ovella.
Ne äidin 5kymppiset + minun synttärit + isänpäivä. Juhlaa kerrakseen!
Perjantaina meillä oli siis kaikilla vapaapäivä, ja kahviteltiin ensimmäisten vieraiden kanssa.
Lauantaina olikin sitten vilskettä sieltä puoli yhdestä ilta kuuteen ja päällekin.
Mukavaa pukea mekkoa päälle ja laittautua. Mukavaa nähdä sellaisiakin ihmisiä, joita harvemmin näkee.
Jostain syystä, en sitten ottanut yhtäkään kuvaa!
Noh, ei voi mitään.
Mukavaa oli, etten sortunut mihinkään makeaan. Täysin kunnialla en selvinnyt kuitenkaan, kun sorruin makean sijasta noihin suolaisiin tarjottaviin. Ja illemmalla sitten mahtava idea vetää Hesen ruisateria, tuollaista moskaa en ookkaan hetkeen suuhuni pistäny. Eikä tarvi tuota virhettä enää toistaa. Rahanhukka ja morkkis väärästä valinnasta. Jes. Noh, muistetaanpa taas kohtuus ja se paljon puhuttu armollisuus itseä kohtaan.
Tupa oli tosiaan täynnä ja kukkia tuli valtavasti, tarjoiltavat upposi ja puheesorina soljui pitkin päivää.
Äiti ihastui lahjoihinsa ikihyviksi ja minä sain kauan haaveilemani Kalevalan Sydänsormuksen, se on ihana <3
Tänään oli sitten tuon iskän vuoro. Äiti teki pienen aamupalan ja sen päälle iskä nautiskeli pari palaa mun leipomaa jauhelihapiirasta.
Mummolassa käytiin paappaa juhlistamassa kahvituksen merkeissä. Minä join teetä ja ihastelin kauniisti koristeltua kakkua sitä kuitenkaan himoitsematta.
Tänään on jotenkin ristiriitainen meininki, niinkun mulla usein sunnuntaisin on.
Masentaa, jotenkin ärsyttää, haluaisi tehdä jotain, mutta mitä. Haluisi mennä koirien kanssa ulos, mutta yäk mikä ilma. Mennään kyllä, jahka iskä on saanut ulkotyönsä tehtyä.
Pitäisi muutenkin ottaa asiaksi tuo liikuntapuoli. En tiedä mitä tapahtui.
Kesällä mä jumppasin. Mä juoksin. Mä jaksoin juosta.
En päässy 30 Day Shredissä edes 1-tasoa loppuun kunnialla. En oo juossut pitkiin aikoihin.
Mäy.
Tekisi mieli sanoa muutama ruma sana.
Syksy on justiin tätä. Mä kaipaan valoa, iloa, motivaatiota, lämpöäkin. Kosketusta. Hauskanpitoa.
Mikä estää?
No, en kai mä nyt ihan toivoton ole, kun olen jo vähän haaveillut joulustakin! :)
Ja hei, 21.pv haetaan mun pirpanaiseni kotiin, siinä sitten reality check, se on totta! :D
Kun masentaa, pitää ravistella ittensä pois siitä ja etsiä asioita, jotka on hyvin! Kuunnellaa musiikkia, josta pitää. Lakata kynnet. Suunnitella joululahjatoiveensa. Pössöttää koirien kanssa :D
Olla tyytyväinen, että ylipäätään on olemassa.
Näin.
