Katsoin eilen Jutan ja Vertin Superdinkkudieettiä.
Ohjelman alussa ihmettelin, miksi ohjelmaan oltiin valittu normaali- ja lähes alipainoinen. Siis häh, superdieetille?
No, syyt selvisi pian ja saatoin jatkaa ohjelman katsomista ilman sen kummempaa ihmetystä.
Fitfarmilla on tapana näiden ohjelmien perään julkaista facebookissa sivullaan, mitä ohjelman henkilöille kuuluu nyt ja miten ohjelma heidän elämäänsä muutti, miten se vaikuttaa tänään heidän elämäänsä.
No, tähän kuvioon kuuluu luonnollisesti myös ne ohjelmassakin nähdyt Ennen ja Jälkeen kuvat, tietysti.
Se, miksi tää postausta lähdin kirjoittamaan, on se uskomaton negatiivisuuden määrä, jota ohjelmassa esiintyneen Tiian kuvat aiheuttivat.
Miksi ihmeessä pitää kommentoida, jossei ole mitään asiallista sanottavaa?
Ei mahdu mun kaaliin.
"Ennen oli paaaaaljon parempi"
"Miksi kaikkien pitäisi olla tuollaisia rimpuloita?"
Ihan oikeasti, järki käteen.
Itse kommentoin eilen kuvan alle miten vaikuttavan muutoksen Tiia oli tehnyt ja miten kaunis hän mielestäni oli ja miten muutos vain kaunisti häntä entisestään, pääpaino nyt siis sillä, miten itsetunnon nousu näkyi hänen kasvoiltaan. Se timmi kroppa oli vain bonus.
Tänään kun luin kuvaan ilmestyneitä kommentteja, ei ollut leuan paikoiltaan loksahdus kaukana.
Oli pakko kommentoida uudestaan ja vähän avata, että eihän kukaan ole sanonut, että tältä kaikkien pitäisi näyttää ja että miksei voi vain todeta, että kuvassa kaunis nuori nainen, iso muutos ja se näkyy.
That's it.
Mutta ehei. Pakko päästä parjaamaan. Rumat vaatteet, liikaa meikkiä, ennen oli muodokkaampi, ei edes tunnista enää jne.
Huoh.
Miksi ihmeessä ihmiset niin usein nykyään kokevat helvetillistä tarvetta lytätä toisiaan? Miksi ihmeessä täytyy nähdä oikein vaivaa, että saisi toisen päivän pilattua?
Pahimmassa tapauksessa jopa toistuvasti.
Anteeksi nyt, mutta mitä helvettiä?
No, tätähän on puitu mediassa ennenkin, mutta hyvään saumaan tulee mielestäni tämä postaus, sillä juuri eilen sain lukea, miten yksi suosikkibloggaajistani, Mutsis On -blogin Emilia ilmoitti pistävänsä blogin tauolle.
Arvaatteko miksi?
Sen haukkujen ja solvaamisen määrän takia, mitä hän saa palkaksi siitä, että avaa kipeitä, henkilökohtaisia aiheita blogissaan. Emilia kirjoitti, ettei enää kestä, ei pysty.
Haukutaan lihavaksi, haukutaan läskiksi ja haukutaan huomiohuoraksi.
Mä en voi käsittää ihmisten ilkeyttä!
Mikä ihme saa ihmiset kommentoimaan tuolla lailla?
Missä kohtaa on tultu näin armottomiksi kanssaihmisiä kohtaan?
Ja miksi?
Itselleni ei tulisi mieleenkään mennä kommentoimaan millään lailla negatiivisesti kenenkään ulkonäköä. Jos ei ole hyvää sanottavaa, niin musta ihan hyvin voi sitten pitää ne ajatukset itsellään.
Johtuuko tämä siitä, että nykyään ihmisten henkinen hyvinvointi on niin hälyttävän huonoa, että johonkin on pakko saada purkaa omaa pahaa oloa?
Jos on, niin miten ihmeessä tällainen toiminta muka auttaa?
Vielä se aspekti, että kun joku bloggaaja saa tarpeeksi paskaa niskaan ja laittaa blogin tauolle vain kasatakseen itseään, on se paitsi hänelle itselleen kurjaa, mutta myös niille, jotka ovat yrittäneet pitää hänen puoliaan, kannustaneet ja lohduttaneet.
Nämä idiootit ilkeine kommentteineen etsivät uuden kohteen ja jatkavat pahanmielen levittämistä. Ilmeisen tyytyväisinä itseensä, kun sai jonkun mielen todella niin kunnolla pahoitettua, että tämä joutuu ottamaan taukoa työstään, jolla osa, kuten Emilia, elättää itsensä ja jopa perheensä.
Kyllä oli tosi hienosti tehty, oikein mitalin paikka.
En väitä olevani mikään pyhimys, kyllä, olen kommentoinut muiden ihmisten ulkonköä, samoin kun ollaan teineinä kaverien kaa räkätetty kahvilassa tai bussissa muille ihmisille, ollaan mummon kanssa arvosteltu tv:ssä esiintyviä ja hämmästelty Seiskan julkkisten touhuja.
Mutta, ei mulla ole ollut koskaan tarvetta pahoittaa kenenkään mieltä henkilökohtaisesti sillä, mitä mä tykkään heidän ulkonäöstään.
Vaikka olen kadehtinut lukuisia kauniita, komeita ja hyväkroppaisia ihmisiä, ei ole tullut koskaan mieleenkään ruveta heitä siitä hyvästä parjaamaan.
Ei vaikka olo omassa kropassa ja aknenaaman kanssa on ajoittain ollut kaikkea muuta kuin hyvä, ei se ole kenenkään syy. Eikä myöskään mikään syy siirtää pahaa oloa jonkun toisen kannettavaksi.
Sitten on tietysti se legendaarinen sananvapaus, "mä saan sanoa mitä mä haluan ja kelle mä haluan, ette voi kieltää"
Juu, ehkä sananvapaus ei kuitenkaan ole ihan sitä varten, että voi paukauttaa mitä tahansa sylki suuhun tuo, vieläpä vasten toisen naamaa.
Itse kun olen ilmeisen erityisherkkä ihminen, koin valtavaa liikutusta eilisessä Supersinkkudieetti ohjelmassa esiintyneen Tiian reaktiosta omaan matkaansa. Siinä tuli itku itsellekkin ja valtava ylpeys. Toisen puolesta. Ja tänään sitten tuli järkytys. Sekin toisen puolesta, kaikista niistä tympeistä kommenteista, joissa ei osassa ollut mitään asiallista.
Jos jotain haluaisin opettaa, niin empatiakykyä.
Olla ihminen ihmiselle, tuntea iloa toisten puolesta ja niellä kiukku ja turhautuneisuus silloin, kun epäonnistuu, osata olla syyttämättä muita.
Tähän on pakko laittaa kuva, joka tiivistää tämän postauksen sanoman hienosti.
 |
Ollaan ihmisiksi, ollaan ystävällisiä toisillemme.
Meitä on täällä niin paljon. On niin paljon erilaisia tarinoita, kokemuksia, ajatuksia, mielipiteitä.
Kukaan ei voi kulkea toisen kengissä, kukaan ei voi tuntea toisen puolesta, eikä kenenkään tarvitse kantaa toisen pahaa oloa.
Olen puhunut.
