Christmas '14!

Nyt se on tämän vuoden joulukin sitten pikkuhiljaa pidetty :)

Tänään ollaan oltu kullan kanssa kylässä moikkaamassa mun kummisetää perheineen, sekä käyty rapsakalla lenkillä pienen ja isomman hauvavauvan kanssa, sekä napsittu kalkkunaa (ja komeampi osapuoli myös kinkkua), juotu glögiä ja dippailtu piparia kuumaan juomaan, katsottu vanhaa klassikkoleffaa ja oltu vaan.

Ulkona on jo pimeää, mutta aiemmin oli mahtavaa, kun lumen peittämällä pellolla saatiin ihailla, miten aurinko värjäsi mennessään vaaleansinisen taivaan purppuraksi.

Tässä katsaus vielä meidän jouluun, joka sujui oikein mukavasti :)

Aattoaamuna nautiskeltiin aamupalalla riisipuuroa ja joululimppua :) 

Jonkin aikaa sai sulatella tuota herkkuaamiaista sohvalla ja yhden aikaan olikin aika käydä jouluaterialle mummolaan, jonne veimme myös glögiä ja mun sekä poikkiksen leipomaa pätkiskakkua jälkkäriksi.

Olipa tosiaan ihana pukea vähän nätimpää ylle, kaunistautua koruin ja käydä pöydän ääreen koko perheen kera.

Yhden tietyn paketin pyysin saada ennen jouluateriaa, jotta sain sen kaulaa koristamaan ^^

Perunalaatikkoa nokare, samaten porkkanalaatikkoa, ripaus maksalaatikkoa, muutama makoisa siivu kalkkunaa ja toki kinkkuakin maistoin, ihan periaatteesta, mutta kalkkuna maittoi huomattavasti paremmin. Suolaisen herkun kaveriksi kävi mitä mainioimmin sopivan makea variksenmarjahyytelö, sekä lisukkeeksi sieni- peruna- ja punajuurisalaattia. 

Noilla eväillä sitä pärjäsikin hyvänaikaa - etenkin, kun jälkkäriksi nautin vielä 2 viipaletta pätkiskakkua ja palanpainikkeeksi kupin kuumaa glögiä.

Toki kotosalla piti jo vetää jokunen konvehti nassuun, ihan varuiksi, ettei vahingossakaan pääse nälkä yllättämään.

Merry christmas, Love <3

Saunan lämmitessä käytiin hautuumaalla ja vietiin kynttilät isän vanhempien ja pikkuveljen haudalle. 

Olihan sielä kaunista, kun hautuumaa kylpi kynttilöiden ja lyhtyjen tuomassa valomeressä. 

Surullisen kaunista, sanoisin. 

Ja kylmä! 12 astetta purevaa pakkasta.

Hautuumaakäynnin päälle oli sitten lahjojen jako, jee! 

Vähäks siisti kuori! Kiitos muru <3

Lapsuudenkoti aina mukana <3

Melko mahtava saldo, kiitos!!! <3 

Eikä ne koiratkaan jääneet ilman lahjoja tietenkään!

...katraan pienin lieni eniten innoissaan uusista leluista, mutta kyllä luut kelpasi kaikille :D

Lahjojen jakamisen jälkeen ihasteltiin hetken lahjavuorta ja kun äiti ja iskä lähtivät joulusaunaan, alettiin poikkiksen kanssa pistää kamoja kasaan ja tekemään lähtöä Ylistaroon ja viettämään aattoiltaa oman pienen perheemme kesken :)

Saunan lämmössä oli mukava köllötellä ja rentoutua. 

Ei hullumpi joulu! 

Toivottavasti muillakin on ollut mukava ja rentouttava joulu! :)

TJ 5, 10, 17

Tänään jäljellä - mittarit joululoman alkuun, itse jouluun ja vuodenvaihteeseen. 

Aika mukavalta näyttää!

Tässä on nyt vietetty pikkujoulukautta ja oikea The Joulu alkaa vaania jo todellakin ihan nurkan takana. Sitä seuraa vastaavasti yhdessä hujauksessa vuodenvaihde, josta päästäänkin asiaan.

Uudenvuodenlupaukset.

Niiltä ei vaan voi välttyä ja itsekin juuri luin erään bloggaajan pohdintoja, mitä hän yrittää toteuttaa 2015. 

Itse aloin tätä miettimään ja tässä jokunen ajatus.

Vuonna 2015 aion yrityksen ja erehdyksen kautta

* lisätä kasvisten määrää päivittäin, ehkä jopa jonkin asteinen kasvisruokavalio, tai ainakin sen pienimuotoinen kokeilu - ilman sakkoja, vaikka homma tyssäisi tai tulisi hairahduksia

* lisätä liikunnan määrää ja tässä paino liikunnan liittämiselle nimenomaan osaksi arkisia rutiineja, pysyvästi elämänlaatua parantamaan

* tavoitella tasapainoista, sopusuhtaista vartaloa oikeanlaisen ravinnon, liikunnan ja levon kombinaatiolla, sallien itselleni hairhaduksen silloin tällöin

* vähentää stressiä asioista, joihin en voi vaikuttaa

* vähentää negatiivisuutta ja kasvaa ihmisenä 

* opetella arvostamaan ja rakastamaan itseäni kuten arvostan läheisiäni

* viedä kunnialla koulun loppuun ja nauttia valmistujaisista kenties viimeistä kertaa omalla kohdallani

* todella panostaa kirjoittamiseen, sekä kirjoitustaidon kehittämiseen vapaa-ajallani

* hävittää kaikki ehkä jos ja kun - kappaleet vaatekaapistani ja ostaa vain sellaisia, joille todella on käyttöä

* säästää rahaa

* toteuttaa vähintään yhden haaveen

Näillä pitäisi päästä hyvään alkuun.

ja...

Nii kerta. 

Rehellisesti, mun pään sisältä.

Mä oon käynyt tässä parin vuoden aikana pitkän matkan ylipainoisesta normaalipainoiseksi ja pudotin noin vuodessa sen + 20 kiloa. 

No, siitä lähtien kun tuo maaginen normaalipaino on saavutettu, on sen ylläpitämisen eteen saanut tehdä töitä hammasta jatkuvasti purren.

Jossain kohtaa oli pakkomielle saavuttaa tasan 60 kilon rajapyykki. Saavutinkin, ekalla kierroksella yhdeksi päiväksi. Jossain kohtaa alitin senkin ja parhaimmillaan paino on ollut jossain 58 puolella. Sinne pääsy ei todellakaan ole helppoa, ei ainakaan nyt. 

Tuon painon pitäminen jos jokin muuttui pakkomielteeksi, eikä siinä tietenkään pysytty, joka muuttui ahdistukseksi ja inhoksi itseä kohtaan.

Olen siis jo pidemmän aikaa ollut ns. henkisesti läski. En keksi muuta kuvausta tunteelle ja ajoittaiselle toiminnalleni. 

Välillä tavoitteena oli 55 kiloa. Sanomattakin lienee selvää, ettei sinne olla päästy. Jossain kohtaa älysin, ettei se ole siitä vaa'an luvusta vaan olosta ja kehonkoostumuksesta kiinni.

Mutta kun.

Ajatusmalli on jäänyt tuonne kytemään. Oon ollut karkkilakossa, herkkulakossa, onnistuneesti enimmillään mitä, kolmisen kuukautta putkeen? Sortunut ja kamppaillen pitäytynyt taas kuukauden, sortunut jälleen ja taistellut pari kuukautta. Nyt ollaan taas syöksykierteessä huonompaan ja olo on vaihtelevasti hyvinkin kurja. Tai siis mieli. Kroppa voi aika hyvin, peilikuva on se, joka voi huonosti. 

Mutta kun. 

Kroppa ei tunnu tai näytä hyvältä. 

Kokeilin viljatonta, kokeilin pt:n blogissaan julkaisemaa ruokavaliota, yritin maidotonta ja viljatonta.

Tälläkin hetkellä mulla on tunnukset Superdieettiin, jonka ruokavaliota en ole edes yrittänyt noudattaa.

Treeniohjelmaa kylläkin. Yrittänyt. 

Mutta kun.

Luulen, että oon tässä viimeisen vuoden sisään yrittänyt liikaakin.

Jokin ei vaan koko hommassa nappaa. Ehkä se on syksy, ehkä se on pimeys, ehkä se on pikkujoulukausi, ehkä se on väsymystä, ehkä sitä tätä tai tuota tai mitä lie, mutta aikaansaamattomuutta se on pahimmillaan. Laiskuutta.

Missä on motivaatio?

Miksi en halua tarpeeksi voidakseni hyvin?

Enkö pidäkkään itseäni sen arvoisena?

Luulenko jääväni jostain paitsi, jos yrittäisinkin taas palata parempiin ruokailutottumuksiin?

Syönkö kuitenkin oikein, mutta olen liian ankara itselleni jatkuvasti?

Miksi kiellän itseltäni kaiken, tunnen syyllisyyttä, miksi menen kuitenkin ulos syömään kavereiden kanssa, vaikka tiedän, että saan puida tätä jälkikäteen?

Yritin googlata hakusanalla "Opi syömään oikein" jotain ohjeistusta ja löysinkin artikkelin, jossa Patrik Borg kertoo, miten syödä oikein ja että se on helppoa.

Mitenniin helppoa?

Tiedän, miten syödä, mutta miksen sitten saa hommaa pysymään kasassa, vai olenko sairas enkä ymmärrä toimivani jo oikein?

Laiha en ole, enkä ole laihtunut, joten kovin pahassa jamassa en ainakaan vielä ole. Paitsi ehkä psyykkisesti.

Päinvastoin olen mätännyt menemään omasta mielestäni yli äyräiden ja luultavasti siksi puran nyt tätä tunnelatausta pois sydämeltä. 

Syön jotain, sitten iskee syyllisyys, en mä saisi. Sitten puolustelen syömisiäni "kyllä mäkin ansaitsen nauttia elämästä". Seuraavan kerran syön taas ja homma toistuu. 

Taannoin sain poikaystävän ylipuhuttua, kun olin hänen luonaan ensimmäistä kertaa yhteenpaluumme jälkeen ja haettiin irtokarkkeja, joita en ollut syönyt kuukausiin, haettiin myös jäätelöä. Katottiin leffaa ja napsittiin ihan maltillisesti niitä karkkeja ja niitä jäikin.

Mutta kaikessa hiljaisuudessa mä söin niitä sittenkin, kun oli jo ei niin hyvä olo. 

Seuraavana yönä/ aamuna napsin parit karkit, koska kerran jouduin heräämään pennun takia. Ja kun kerran nälkä, äkkiä vähän sokeria, kun heikottaa.

Aamu- ja iltapäivälläkin napsin karkkeja, koska niitä vielä oli.

Ihan vaan koska niitä oli sielä kaapissa jokunen.

Syyllisyys soimasi, mutta käsi vie karkin suuhun ja toisella perään.

Miksi?

Patrik Borgin mukaan makeanhimokin on useimmiten nälkää. Mä syön myös tunnesyistä. Valitettavasti.

Tylsää. Ahdistaa. Väsyttää. Masentaa.

Harmi vaan, että kun noista syistä menee mättämään sokeripitoista höttöä kitusiin, moninkertaistuu nuo luettelemani asiat ja kaupanpäällisiksi tulee oksettava olo - myös henkisesti.

Eilistä joulupostausta kehuttiin, miten se toi hyvää mieltä. 

Tämä tuskin tuo, mutta ihan hyvä lukijoidenkin on tietää, ettei mun elämä todellakaan ole joka päivä mitään hypetystä ja vaaleanpunaisia sydämiä, pelkkää hymyä.

Ravitsemusterapeutille haluaisin mennä, vai tarvitsenko suoraan psykiatria, terapiaa? Shokkihoitoa? Kunnon litsarin poskelle? Hypnoosia? Kunnon niska-perse-otteen? Monoa perseelle? Johtuuko tämä hormoneista? Onko tämä sukurasite? (suvussa on syömishäiriötapaus)

En juo alkoholia, kahvia, en polta tupakkaa, enkä todellakaan ikipäivänä kokeilisi huumeita, mutta sokeri näyttää olevan mun heikkouteni.

Olenko tuomittu elämään elämäni ilman mitään "hyvää"? Vai enkö mä vaan osaa?

Saattaa olla aika raskasta tekstiä, mutta jos tämä aukeaisi jossain määrin, kun tämän lukee useamman kerran ja niinikään ulkopuolisen silmin. 

Loppuviimein, tämä voi olla ihan vain väliaikaista. Ja muutenkin, tämä on vain elämää. 

2 viikkoa jouluun!

Ajatelkaas! Vaivaiset 2 viikkoa ja sitten se on taas täällä, Joulu. 

Tänä vuonnakin vietän joulua, kuten aina, perheen parissa yhdessäolosta nauttien - aina joululahjojen jakoon asti ja sen jälkeen sitten karataan tuon poikaystävän (ja koirien) kanssa hänen kämpille omaan rauhaan.

Musta joulu ei tunnu enää samalta kuin ennen, joskin ei sen ehkä tarvitsekaan tai ole edes tarkoituskaan tuntua. 

Mähän olen jo aikuinen. 

Kyse ei enää ole vain lahjoista, vaan juurikin tuosta rauhoittumisesta ja yhdessäolosta nauttimisesta. 

Ehkä jossain määrin myös hiljentymisestä ja oman perheen seuran arvostamisesta. 

Arvostan kyllä omaa perhettäni, sekä koko lähipiiriä ystävineen muutenkin, mutta onhan se mukava, kun on aikaa rauhoittua ja olla vain. 

Kyllähän tuollainen arsenaali Iittalaakin lämmittäisi mieltä

Olen itse joululahjat hankkinut, niitä kun ei tänä vuonnakaan juuri ole varaa ostaa, eikä musta ole tarvettakaan, aikuisille ihmisille, joilla on jo kaikkea tarpeellista enemmän tai vähemmän riittävästi. Niinkuin ainakin meidän kotona on, oikeinkin riittävästi. Melkeinpä sanoisin, että jossain kohdin saisi ottaa armotta säkin ja nakata osan tavaroista surutta pois tai kiertoon :D

Eilen oltiin äidin kanssa yhdessä jouluostoksilla ja viettämässä vähän laatuaikaa muutenkin kaupungilla ja kotiin palattuamme kuunneltiin niitä oikeita joululauluja, eli lasten joululauluja. Niistä tulee kyllä se aito oikea joulumieli edes hetkeksi. Lumettomuus nimittäin verottaa ainakin meidän perheen joulumieltä melkoisesti. Varmasti näin on muuallakin.

Miten meillä vietetään joulua? 

Ajattelin kertoa vähän meidän joulunvietosta perinteineen :)

Marraskuun puolivälissä - loppupuolella alkaa tekstiilein ja ulkovaloin kodin joulukuntoon tuunaaminen, mistä se koko homma alkaa saada ns. tuulta purjeisiin.

Itse en ole koristellut omaa "yksiötäni" (vanhempieni talon yläkerrassa) mitenkään ja mitä turhia, käyn sielä koirien kanssa vain nukkumassa. Aikani kuluu kotosalla ollessa alakerrassa, lähinnä keittiössä ja lopun aikaa olohuoneessa, siispä nautin äidin kätten jäljistä sisällä - ja vastaavasti ulkona iskän ansiosta pihamme valoloistosta.

Joulun lähestyessä ja veronpalautusten tullessa tilille alkaa viimeistäänkin äidillä olla hoppu lahjojen ostamiselle :D ...Toki hän aloittaa tämän hysterian hyvissä ajoin - mitä suuremmissa määrin nettikauppojen välityksellä. 

Silti on aina kiva saada niitä lahjoja, vaikka niiden hankkiminen toisinaan hieman kiristää mamman pinnaa :D

Itse en juuri joululahjoja stressaa, koska 

a) ei ole varaa juuri niitä hankkia, koska veronpalautuksia tuli sen 30€ 

b) olen ilmoittanut tämän läheisilleni 

ja ennen kaikkea

c) olen kysynyt, mitä kukin haluaa ja hankkinut ne

Itsehän inhoan sitä, kun joku päättää puolestani esim. käyttötavaroissa, mitä haluan kodissani käyttää, siis esim. astioissa jne, koska makuni ei välttämättä ole yksiselitteinen tai täysin vaatimaton, hih ja hups.

Enkä nyt halua kuulostaa ilkeältä ämmältä, mutta ihan rehellisesti, haluan sellaista, mistä pidän ja mitä tulen myös käyttämään, eikä siinä mielestäni ole mitään väärää :)

Esim. Annon Pisaraa on pukki luvannut tuoda ainakin jokusen kipaleen 

Noh, jouluostosten lomassa haettiin tänään jo äidin kanssa muutamat joululaatikot (yök) ja vietiin ne mummolaan pakkaseen, sillä tänä jouluna menemme koko perhe ensimmäistä kertaa historiassa naapuriin, eli mummon ja paapan luo jouluaaton aterialle. Poikkis tietty mukaan. 

Ihana kokoontua yhden pöydän ääreen nauttimaan jouluherkkuja, joihin tosin en oikein tahdo laatikoita laskea. En vaan tykkää, porkkanalaatikko nyt lienee pienin paha :D

Mutta savustettu kalkkuna sen sijaan erilaisten salaattien ja lisukkeiden kanssa tuo jo niinikään veden kielelle. 

Lupasinpa leipoa jälkiruoaksi kakkua ja luulin jo muutaman juustokakkureseptin löytäessäni, että tämä se on, mutta aina löytyi uusi ja sitten vielä viimetteeksi Skyr-rahkasta tehtävä skyr kakku. Eli niinikään juustokakku, hieman paremmalla ravintosisällöllä, joskin voi ja kerma siihenkin kuuluivat. 

Kokeiltiin siis tuota, Skyr mauksi valikoitui vanilja-suklaamuru ja lopputulos oli minusta aika hirveä, liian jotain, vaikkei mitenkään siis imelä ollutkaan. En vaan tykännyt ja lisäksi tulin tosi kipeäksi. 

Enpähän sitten tiedä, menikö jotain pieleen. Ehkä. Ehkä ei. No, sitä ei toista kertaa tässä taloudessa nähdä.

Ei se pahalta näyttänyt

Niih, mitäpä siis jouluherkuksi? Hmm... No mutta sitten välähti, nimittäin pätkiskakku - sopii taatusti hyvin sekä kahvin että glögin kaveriksi! Saa nimittäin luvan sopia, hahaa! :D

Äiti tekee myöskin taatelikakun, jota makustellaan sitten pyhinä, eiköhän nuilla ja pienellä piparisatsilla pärjätä paremmin kuin hyvin.

Tälläistä kuivakakku-tyyppistä on tarkoitus tehdä

Okei, sitten kun lahjat ja ruoat on hankittu, aletaan päästä itse asiaan.

Jouluaattona on tapana aamupäivästä nauttia riisipuuro sekametelisopan kanssa (tämäkin on vähän yök, eikä sitä syö muut kuin äiti ja silti se on pakko tehdä), itse lorautan puuron joukkoon ihan vaan vähäsokerista mehukeittoa ja hyvä tulee. Tai sitten vain kanelia ja makeutusjauhetta. Tänä vuonna tuo tosin saattaakin olla jo aamupalalla nautittavaa, koska olisihan se ehkä vähän hassua syödä ensin kaurapuuroa ja parin kolmen tunnin päästä riisipuuroa :D 

Kuitenkin.

Puuron jälkeen on oleilua ja sulattelua, ja ah, sitten päästään itse jouluaterian pariin. Sinne mummolaan, kaikki yhdessä. 

Moinen kattaus miellyttäisi ainakin mun silmääni

Illalla on joulusauna, jonka lämmetessä tapaamme käydä hautuumaalla viemässä kynttilät isän vanhempien ja pikkuveljen haudalle.

Saunan jälkeen koittaa niinikään päivän toinen h-hetki eli lahjojen jako, joka kyllä taitaa olla yksittäisenä tapahtumana edelleen näin lapsenmielisen lemppari. Onhan se kiva saada ja myöskin antaa, ihastella mitä kukin saa, ottaa valokuvia ja lopulta kärrätä kauheat määrät paperiroskaa (ikävä kyllä) piharoskikseen. Siinäpä se. Sitten koirat ja kamat kasaan ja matkataan sinne Ylistaroon viettämään laatuaikaa kahden.

Mitä luultavimmin sokeritonta vaihtoehtoa tulee nautittua :)

Ja noin, meidän joulutraditio tältä vuodelta lienee sujuvan kutakuinkin yllä kuvaillun mukaisesti, perinteisen kaavan muuttaa oikeastaan vain tuo ateria mummolassa, muutoin kaikki sujunee kuten aina ennenkin :)

Harjoittelua on muuten enää 7 päivää jäljellä, sitten alkaa joululoma!

Sitä ennen on kuitenkin vain 1 kokonainen päivä luokan pikkujouluihin, joita vietetään illastamalla Seinäjoella Pancho Villassa, tulee taatusti ikimuistoinen ilta! :) 

Sinne pitäisi kehittää jotkut kivat, siistit mutta mukavat ja pikkuisen ehkä jouluisatkin kuteet :)

Ainiin, mun pentu on jo niin iso, että sai eilen matolääkkeen ja varasin sille ajan ensimmäisiin rokotuksiinkin :)

Tähän on hyvä päättää tällä kertaa.

Mukavaa joulunodotusta! <3

Jälleen korkea aika päivitellä blogia, valtavalla vauhdilla hujahti sitten marraskuu, ja viime postauksessa ehdin vasta korkkaamaan kyseisen kuun. Huhhuh! 

Kävihän se mielessä useasti, että pitäisi äkkiä päästä tänne taas turinoimaan, mutta sitten sitä oli kaikenlaista, etenkin loppukuusta elämä sai sellaisen erittäin positiivisen käänteen, tai kaksikin. 

Ensinnä, tuo pentu. Se on ihana, se on suloinen, se on pieni ja sievä. 

Se on myös oikea riiviö ja kova tekemään kiusaa ja jää vähänväliä kiinni pahanteosta, mutta on silti maailman söpöin hauvavauva.

Me lähdettiin siis perjantaina 21.11. hakemaan Riiaa kotiin Korpilahdesta, eli täältä Vaasasta sinne on rapiat viitisen tuntia matkaa pausseineen. 

Yhteensä reissunpäällä tuli oltua sellaiset 12 tuntia. 

Pitkä, mutta erittäin onnellinen päivä ^^

 Vauva oli erittäin reipas, nukkui suuren osan matkasta ja toki jonkin verran tuli itkustettua, kun vieraassa sylissä matkasi, mutta enimmäkseen tosiaan nukkui.

Seinäjoella kun pysähdyttiin hetkeksi, tapasi neiti mun luokkakaverini, ihanan Sallan, joka kiisi ABC:lle aikalailla suoraan työharjoittelusta pentua ja mua moikkaamaan :) Olipa ihana nähdä! ^^

Neiti kotiutui tosi hienosti, isot ottivat vastaan kuten olin ajatellutkin, eli äristiin ja näytettiin myrtsiä naamaa, mitä sä tollasen rääpäleen oot menny hakemaan meidän kotiin, pöh. Noh, mitään isompaa rähinää ei tullut, onneksi :) 

Pitkä matka = Kova nälkä

Iltapala upposi neidille vauhdilla ja hyvä niin, taatusti olikin jo nälkä tullut pienelle :) 

Tutustuttiin syömisen ja pihassa ulkoilun ohessa uuteen kotiin ja leikittiinkin, niin reipas pikkuneiti, ei tuntunut olevan moksiskaan. 

Otinpa pienen myös mukaan mummolaan, jossa käymme tosiaan aikalailla päivittäin, tuossa naapurissa tosiaan kun asuvat. Tapasipa tuolla matkalla naapurinkin ja kovasti oli iloissaan ja pusutteli, kuten mummolassakin, niin iloissaan tutkittiin ja häärättiin, paappa leikitti toisen aivan väsyksiin, sepä ei kyllä paljoa loppuviimein vaatinutkaan, ressu pieni :D

Ensimmäinen yö meni hyvin, mitä nyt mä heräsin parin - neljän tunnin välein viemään vauvaa ulos. Alkuun tuli tietysti kauhea huuto, kun ei päässyt sänkyyn, eikä pääsekään, ennenkö osaa sinne itse hypätä ja sittenkin vain luvan kanssa, mutta siihen voi mennä vielä hetki. Jadekaan ei nimittäin aivan vaivatta tohon jenkkisänkyyn joka kerta pääse :D Pitää olla vauhti ja tekniikka kohillaan ;)

Omaksi pediksi kelpasi viltti ja kuvasta puuttuva oma rätti, jossa tutut hajut.

No, jahka päästiin sunnuntaihin, pyysin Jopin käymään ja retkelle, oli nimittäin niin nätti keli ja lunta maassa. Mentiinkin sitten ruuan jälkeen ja otettiin nuo ns. isot koirat mukaan :) 

Ja kas, niin siinä kävi, että löysimme toisemme uudelleen tuona päivänä, upean auringonlaskun aikaan <3 

"Ehkä meidät on vaan tarkoitettu yhteen", oli sanat, jotka viimeistään sulatti mun sydämen totaalisesti. 

Tuon kanssa on vaan niin hyvä olla, se tuntuu oikealta ja hyvältä, mä en kaipaa enempää perusteluja onneen.

Niin sitä toisinaan käy, että rakkaus syttyy uudelleen ja tajuaa, mitä on puuttunut elämästä.

Tällä kertaa osaan arvostaa sitä enemmän ja osaan antaa toiselle tilaa ja omaa rauhaa, elän hetkessä ja kiirehtimättä, nauttien matkasta kohti tuntematonta.

Kolmisen vuotta sitten aloitettiin tuon miehen kanssa ja nyt aloitettiin uudelleen, tavallaan alusta. Ei tää marraskuu aina oo huono, vaikka pimeää onkin. Joskus siihen saattaa tulla valoa ihan arvaamatta. Olenko pikkasen onnellinen <3

Ensimmäinen viikko pennun kanssa kului hienosti ja olihan siinä kerrakseen uutta. Pennun lisääminen arkeen ja siihen totuttelua, ja sitten tosiaan tuohon viikkoon mahtui myös uuden vanhan rakkaan kanssa oleilua, monta mukavaa ja ihanaa hetkeä, valtavan paljon onnea ja kiitollisuutta siitä, mitä oon osakseni saanut. 

Okei, ei ihan joka hetki oo ollut pelkkää unelmaa, yöllisiä heräämisiä, väsymystä, pissaa ja kakkaa, pienen koiran puklua, eli pikkupentu arkea sen syvimmässä olemuksessaan :D 

Mutta, silti en valita. On tuota niin hauska seurata. Ja kyllä se kasvaakin nopeasti!

Että näin, tiivistettynä, maidoton marraskuu meni loppuviimein ihan plörinäksi, mulla diagnosoitiin akne, sain siihen lääkkeet, samalla viikolla sain tuon pikku palleron ja elämäni rakkaus palasi kuvioihin, sorruin herkkuihin pahemman kerran ja olin taas hetken pienessä sokerikoukussa. 


Nyt ollaan siis syömistenkin kannalta takaisin ruodussa, pieni Riialainen on lenkkeillyt jo kolmesti hihnassa meidän muun lauman kanssa, kahdesti ihanissa pikkupikku valjaissaan, ja mä odotan viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Saan sen ihanan miehen taas tänne. Ai niin ja tukka muuttui blondista bruneteksi, siitä oon vähän kahta mieltä, mutta takas ei oo paluuta ja huomenna siihen tulee vielä vähän rakenteellistakin muutosta... 

Ainiin, jee, sain korkata mun eriskummallisen ja upean joulukalenterin, nimittäin jokapäivälle on vuorossa ... teetä! :D Sain synttärilahjaksi ja onhan tuo nyt tosi kiva ja aina aamuisin saan itselleni jonkun ihanan teemaun, tänään se oli piparminttu-meloni :P

Joulukalenterin täydeltä ihanaa teetä!

Mukavaa joulukuun alkua!

Marraskuu

Niinpä, sieltä se marraskuu taas tuli. Vauhdilla.

Marraskuu on moniulotteinen kuukausi, sillä on monta puolta ja se herättää

monia tuntemuksia. 

Viha-rakkaus-suhde. Kestävä sellainen. 

Pimeää. Harmaata. Loskaa. Sadetta. Räntää.

Välissä oli ihan luntakin.

Toisaalta, oli Jopin synttärikahvit, se oli kivaa, sitten olin Hesassa muutaman päivän opettelemassa miten sitä suurkaupungissa pärjätäänkään itsenäisesti. RePackin miehityksestä kaksi oli Ruotsissa messuilla, joten menin auttelemaan toimistolle ja asuttamaan tuon ohjaajani kämppää.  

Sieltä kun kotiuduin, olikin seuraavat juhlat jo ovella. 

Ne äidin 5kymppiset + minun synttärit + isänpäivä. Juhlaa kerrakseen! 

Perjantaina meillä oli siis kaikilla vapaapäivä, ja kahviteltiin ensimmäisten vieraiden kanssa. 

Lauantaina olikin sitten vilskettä sieltä puoli yhdestä ilta kuuteen ja päällekin.

Mukavaa pukea mekkoa päälle ja laittautua. Mukavaa nähdä sellaisiakin ihmisiä, joita harvemmin näkee. 

Jostain syystä, en sitten ottanut yhtäkään kuvaa!

Noh, ei voi mitään.

Mukavaa oli, etten sortunut mihinkään makeaan. Täysin kunnialla en selvinnyt kuitenkaan, kun sorruin makean sijasta noihin suolaisiin tarjottaviin. Ja illemmalla sitten mahtava idea vetää Hesen ruisateria, tuollaista moskaa en ookkaan hetkeen suuhuni pistäny. Eikä tarvi tuota virhettä enää toistaa. Rahanhukka ja morkkis väärästä valinnasta. Jes. Noh, muistetaanpa taas kohtuus ja se paljon puhuttu armollisuus itseä kohtaan.

Tupa oli tosiaan täynnä ja kukkia tuli valtavasti, tarjoiltavat upposi ja puheesorina soljui pitkin päivää. 

Äiti ihastui lahjoihinsa ikihyviksi ja minä sain kauan haaveilemani Kalevalan Sydänsormuksen, se on ihana <3

Tänään oli sitten tuon iskän vuoro. Äiti teki pienen aamupalan ja sen päälle iskä nautiskeli pari palaa mun leipomaa jauhelihapiirasta. 

Mummolassa käytiin paappaa juhlistamassa kahvituksen merkeissä. Minä join teetä ja ihastelin kauniisti koristeltua kakkua sitä kuitenkaan himoitsematta.

Tänään on jotenkin ristiriitainen meininki, niinkun mulla usein sunnuntaisin on.

Masentaa, jotenkin ärsyttää, haluaisi tehdä jotain, mutta mitä. Haluisi mennä koirien kanssa ulos, mutta yäk mikä ilma. Mennään kyllä, jahka iskä on saanut ulkotyönsä tehtyä.

Pitäisi muutenkin ottaa asiaksi tuo liikuntapuoli. En tiedä mitä tapahtui. 

Kesällä mä jumppasin. Mä juoksin. Mä jaksoin juosta. 

En päässy 30 Day Shredissä edes 1-tasoa loppuun kunnialla. En oo juossut pitkiin aikoihin. 

Mäy.

Tekisi mieli sanoa muutama ruma sana. 

Syksy on justiin tätä. Mä kaipaan valoa, iloa, motivaatiota, lämpöäkin. Kosketusta. Hauskanpitoa.

Mikä estää?

No, en kai mä nyt ihan toivoton ole, kun olen jo vähän haaveillut joulustakin! :) 

Ja hei, 21.pv haetaan mun pirpanaiseni kotiin, siinä sitten reality check, se on totta! :D 

Kun masentaa, pitää ravistella ittensä pois siitä ja etsiä asioita, jotka on hyvin! Kuunnellaa musiikkia, josta pitää. Lakata kynnet. Suunnitella joululahjatoiveensa. Pössöttää koirien kanssa :D 

Olla tyytyväinen, että ylipäätään on olemassa. 

Näin.

Pimeyttä arkeen ja vähän valoa siihen pimeyteen (:

Niin se kesä meni menojaan ja ihan virallisesti vieläpä, kun kellot siirrettiin taas talviasetuksille. Tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että päivät tosissaan lyhenevät ja on oikeasti pimeää. Aikaisemmin. Mikä puolestaan on loistava syy aloittaa kynttilöiden polttaminen - viimeistään nyt :) Itse pidän kynttilöistä ja nautin liekkien tanssin katselusta suuresti, siinä on jotain maagista ja kiehtovaa.

Jostain syystä en kuitenkaan ole saanut aikaiseksi korkata ihania BoConceptin tuikkukippoja tositoimiin omassa miniyksiössäni (heh, oikeastihan se on vaan mun huone, mutta yksiö jo sanana lieventää kivasti asuntokuumetta), mutta tuolle pitäisi kyllä jo kovasti tehdä jotain! 

Ulkona näkee jo paljon ulkovaloja ja erilaisia, toinen toistaan upeampia lyhtyjä. Meilläkin niitä keikkuu pitkin pihaa tuulessa heiluen.

Synttäreihin on enää reilu viikko, pitäisi varmaan potea jotain ikäkriisiä, mutta miksi turhaan! 24 ikävuotta on älyttömän vähän, jos ihan oikeasti ajatellaan isommassa mittakaavassa! 

Vastahan mä alan heräillä siihen, kuka mä olen ja mitä mä haluan, mistä mä aloitan oman elämän rakentamisen ja milloin musta sitten oikeasti tulee aikuinen, se onkin hyvä kysymys se.

Mähän olen äidin synttärilahja, mutta jos nyt kuitenkin muistaisi vielä koruin ja hajuveden kera sen lisäksi, hehheh! :D Äiti tosiaan täyttää ensi viikon perjantaina 50 ja sitä varten käytiin vähän mummon kanssa ostoksilla menneenä viikonloppuna (:

Päivittäin haaveilen omasta asunnosta, mutta sitten herään todellisuuteen ja siihen, miten upeaa ja helppoa ja stressitöntä on asua kotona. Jahka tämä koulu on käyty, pitää puskea töitä ja kunnolla sittenkin, tahkota rahaa, maksaa velkoja ja lainaa pois, tehdä tilaa sille uuden elämän aloittamiselle. 

Faktahan on, että se oman elämän rakentaminen ei ole ihan niin helppoa aloittaa, kun on paljon tehtäviä hankintoja, kauhea sisustusvimma, mahdollisesti auto, kaksi koiraa ja kas, menojahan ilmaantuu kuin sieniä sateella! Siinä sitä elämän syvintä sisintä ihan itsessään!

Näin sen vissiin kuuluukin olla :) 

Mä en ole syysihminen ja jälleen tajuan syynkin. Väsy. Koska pimeys. Ei meinaa jaksaa millään ja viimeistään kolmen - neljän kieppeillä oon aivan kanttuvei ja silloinhan se alkaa jo hämärtymään päiväkin, etenkin, jos on tuollainen perus tyypillinen, tympeän harmaa sadepäivä kun tänään(kin) oli.

Onneksi on arjen pieniä iloja, kuten vaikkapa eilinen kampaamokäynti :) Ja tämänpäiväinen, joka oli tosin äidin, mutta kuitenkin :)  

Ja sitten on Riia. Pieni pentu senkun kasvaa ja kaunistuu, neiti tulee jo viikkoa päälle kuukauden perjantaina :) Eli sellainen kuukausi, niin saan hakea hänet kotiin! Se, jos jokin on jännää! En mä sitä oikeasti vielä edes tajua, mitä se oikeasti sitten on, mutta eiköhän siinä onnenkyyneleet vierähdä silmäkulmaan, kun tämä tapahtuu :) 

Riian selfie kasvattaja-mami Suvin avustamana :D

I-H-A-N-A!

Näin jo puoli vuotta sinkkuna elelleenä sitä on alannut arvostamaan erilaisia rakkauden muotoja yhä enemmän, kun ei ole sitä perinteistä parisuhdetta, vaan onkin perhe, ystävät ja koirat, sekä rakkaus kauneisiin asioihin ja musiikkiin. Nekin antavat todella paljon, kun ymmärtää ottaa vastaan ja antautua niiden voimauttavalle energialle :)

Tietynlaista rakkautta on myös omasta itsestä huolehtiminen, vaikkapa hemmottelulla, tai mun tapauksessa ruokavalion muuttamisella parempaan suuntaan :) Tämä uusi ruokavalio on edelleen tuntunut todella hyvältä ja uskon, että tämän olon vakiinnuttaminen olisi mitä viisainta! :) 

Sittenpä törmäsin vielä uuteen blogipostaukseen, jossa vaasalainen Aino heitti haasteen pitää maidoton marraskuu! :) Tuohan iski ja kosahti kunnolla, etenkin kun luin, mitä maito saattaa aiheuttaa suurelle osaa ihmisistä. 

Älysin heti montakin kohtaa omasta itsestäni ja lähdenkin täysillä haasteeseen mukaan toiveena parempi olotila, parempi iho ja kenties jälleen hivenen kevyempi ja terveempi kroppa :) 

Teetä, maitorahkaa ja ananasmurskaa, "sokerina pohjalla" cashew-pähkinöitä <3

Ja kyllä, tässä kohtaa tajuan olevani äärimmäisen onnekkaassa asemassa asuessani vanhempieni ruokittavana, sillä maitoa korvaavat tuotteet eivät ole ihan halpoja ja todella tiukalla opiskelijabudjetilla tekisi tosissaan tiukkaa sovittaa niitä kukkarolle sopiviksi. 

Viljattomuus on ainakin osoittautunut todella hyväksi valinnaksi mulla :) Samoin herkuitta oon porskuttanut ongelmitta nyt kaksi kuukautta, tosi hyvä minä! :)

Onnekseni mun vanhemmille on tärkeää, että voin hyvin ja he sekä kannustavat että tukevat mua näissä ruokavalioasioissa. 

Kiitos <3