Jälleen korkea aika päivitellä blogia, valtavalla vauhdilla hujahti sitten marraskuu, ja viime postauksessa ehdin vasta korkkaamaan kyseisen kuun. Huhhuh! 

Kävihän se mielessä useasti, että pitäisi äkkiä päästä tänne taas turinoimaan, mutta sitten sitä oli kaikenlaista, etenkin loppukuusta elämä sai sellaisen erittäin positiivisen käänteen, tai kaksikin. 

Ensinnä, tuo pentu. Se on ihana, se on suloinen, se on pieni ja sievä. 

Se on myös oikea riiviö ja kova tekemään kiusaa ja jää vähänväliä kiinni pahanteosta, mutta on silti maailman söpöin hauvavauva.

Me lähdettiin siis perjantaina 21.11. hakemaan Riiaa kotiin Korpilahdesta, eli täältä Vaasasta sinne on rapiat viitisen tuntia matkaa pausseineen. 

Yhteensä reissunpäällä tuli oltua sellaiset 12 tuntia. 

Pitkä, mutta erittäin onnellinen päivä ^^

 Vauva oli erittäin reipas, nukkui suuren osan matkasta ja toki jonkin verran tuli itkustettua, kun vieraassa sylissä matkasi, mutta enimmäkseen tosiaan nukkui.

Seinäjoella kun pysähdyttiin hetkeksi, tapasi neiti mun luokkakaverini, ihanan Sallan, joka kiisi ABC:lle aikalailla suoraan työharjoittelusta pentua ja mua moikkaamaan :) Olipa ihana nähdä! ^^

Neiti kotiutui tosi hienosti, isot ottivat vastaan kuten olin ajatellutkin, eli äristiin ja näytettiin myrtsiä naamaa, mitä sä tollasen rääpäleen oot menny hakemaan meidän kotiin, pöh. Noh, mitään isompaa rähinää ei tullut, onneksi :) 

Pitkä matka = Kova nälkä

Iltapala upposi neidille vauhdilla ja hyvä niin, taatusti olikin jo nälkä tullut pienelle :) 

Tutustuttiin syömisen ja pihassa ulkoilun ohessa uuteen kotiin ja leikittiinkin, niin reipas pikkuneiti, ei tuntunut olevan moksiskaan. 

Otinpa pienen myös mukaan mummolaan, jossa käymme tosiaan aikalailla päivittäin, tuossa naapurissa tosiaan kun asuvat. Tapasipa tuolla matkalla naapurinkin ja kovasti oli iloissaan ja pusutteli, kuten mummolassakin, niin iloissaan tutkittiin ja häärättiin, paappa leikitti toisen aivan väsyksiin, sepä ei kyllä paljoa loppuviimein vaatinutkaan, ressu pieni :D

Ensimmäinen yö meni hyvin, mitä nyt mä heräsin parin - neljän tunnin välein viemään vauvaa ulos. Alkuun tuli tietysti kauhea huuto, kun ei päässyt sänkyyn, eikä pääsekään, ennenkö osaa sinne itse hypätä ja sittenkin vain luvan kanssa, mutta siihen voi mennä vielä hetki. Jadekaan ei nimittäin aivan vaivatta tohon jenkkisänkyyn joka kerta pääse :D Pitää olla vauhti ja tekniikka kohillaan ;)

Omaksi pediksi kelpasi viltti ja kuvasta puuttuva oma rätti, jossa tutut hajut.

No, jahka päästiin sunnuntaihin, pyysin Jopin käymään ja retkelle, oli nimittäin niin nätti keli ja lunta maassa. Mentiinkin sitten ruuan jälkeen ja otettiin nuo ns. isot koirat mukaan :) 

Ja kas, niin siinä kävi, että löysimme toisemme uudelleen tuona päivänä, upean auringonlaskun aikaan <3 

"Ehkä meidät on vaan tarkoitettu yhteen", oli sanat, jotka viimeistään sulatti mun sydämen totaalisesti. 

Tuon kanssa on vaan niin hyvä olla, se tuntuu oikealta ja hyvältä, mä en kaipaa enempää perusteluja onneen.

Niin sitä toisinaan käy, että rakkaus syttyy uudelleen ja tajuaa, mitä on puuttunut elämästä.

Tällä kertaa osaan arvostaa sitä enemmän ja osaan antaa toiselle tilaa ja omaa rauhaa, elän hetkessä ja kiirehtimättä, nauttien matkasta kohti tuntematonta.

Kolmisen vuotta sitten aloitettiin tuon miehen kanssa ja nyt aloitettiin uudelleen, tavallaan alusta. Ei tää marraskuu aina oo huono, vaikka pimeää onkin. Joskus siihen saattaa tulla valoa ihan arvaamatta. Olenko pikkasen onnellinen <3

Ensimmäinen viikko pennun kanssa kului hienosti ja olihan siinä kerrakseen uutta. Pennun lisääminen arkeen ja siihen totuttelua, ja sitten tosiaan tuohon viikkoon mahtui myös uuden vanhan rakkaan kanssa oleilua, monta mukavaa ja ihanaa hetkeä, valtavan paljon onnea ja kiitollisuutta siitä, mitä oon osakseni saanut. 

Okei, ei ihan joka hetki oo ollut pelkkää unelmaa, yöllisiä heräämisiä, väsymystä, pissaa ja kakkaa, pienen koiran puklua, eli pikkupentu arkea sen syvimmässä olemuksessaan :D 

Mutta, silti en valita. On tuota niin hauska seurata. Ja kyllä se kasvaakin nopeasti!

Että näin, tiivistettynä, maidoton marraskuu meni loppuviimein ihan plörinäksi, mulla diagnosoitiin akne, sain siihen lääkkeet, samalla viikolla sain tuon pikku palleron ja elämäni rakkaus palasi kuvioihin, sorruin herkkuihin pahemman kerran ja olin taas hetken pienessä sokerikoukussa. 


Nyt ollaan siis syömistenkin kannalta takaisin ruodussa, pieni Riialainen on lenkkeillyt jo kolmesti hihnassa meidän muun lauman kanssa, kahdesti ihanissa pikkupikku valjaissaan, ja mä odotan viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Saan sen ihanan miehen taas tänne. Ai niin ja tukka muuttui blondista bruneteksi, siitä oon vähän kahta mieltä, mutta takas ei oo paluuta ja huomenna siihen tulee vielä vähän rakenteellistakin muutosta... 

Ainiin, jee, sain korkata mun eriskummallisen ja upean joulukalenterin, nimittäin jokapäivälle on vuorossa ... teetä! :D Sain synttärilahjaksi ja onhan tuo nyt tosi kiva ja aina aamuisin saan itselleni jonkun ihanan teemaun, tänään se oli piparminttu-meloni :P

Joulukalenterin täydeltä ihanaa teetä!

Mukavaa joulukuun alkua!