Bränd new - Ihanuus, elämä nimittäin :)

Okei, otsikko huijaa ehkä hieman, sillä enhän mä mitenkään uudestisyntynyt ole - vai olenko?

Oon saanut muuttohommat hyvin alta pois ja tavarat on aika hyvin löytäneet paikkansa ja yksinkin saa nukutuksi, ei siis huonosti :) Ajoittain tuntuu tietenkin vähän tyhjältä, kuten arvata saattaa, jos on seurustellut sen kymmenisen vuotta putkeen ja sitten sitä onkin piiiiitkästä aikaa sinkkuna. Lienee normaali tuntemus silloin tällöin.
Tuota tyhjiötä on kyllä hyvin paikanneet yleinen hyvä olo, kotitreenailu ja lisääntynyt liikunta, sekä ylipäätään itsestä huolehtiminen, oma perhe ja ystävät :) Ja tietenkin ne karvaterapeutit yhtään heidän panostaan väheksymättä :) <3 Niin ja LOMA.

Olen siis palannut juurilleni lapsuudenkotiini, jossa on aina hyvä ja tervetullut olo ja tunnelma kuin täältä ei koskaan olisi oikeastaan lähtenytkään :) Sitä sanotaan, että "koti on siellä missä sydän on" ja allekirjoitan kyllä tuon omalta osaltani. Viihdyn valtavan paljon paremmin omakotitalossa, kuin rivarissa saati kerrostalossa... Edellinen asunto oli luhtitalon toisessa kerroksessa ja se jo menetteli, kun oli kuitenkin se oma sisäänkäynti, eikä mitään rappukäytävää, vaikka 2. kerroksessa eleltiinkin.
Täälä on hyvä ja helppo hengittää, on ikäänkuin turvassa maailman pahuudelta ja kaupungin pölyiltä, ei ihan maalla, mutta ei missään täyteen ammutussa esikaupungin lähiössäkään. Meillä on hyvä ja tiivis naapurusto, jonka kanssa vietetään aikaa silloin tällöin, mikä on minusta hienoa ja varmaan jo harvinaisempaa, kun kyseessä ei tosiaan ole mikään ihan pieni kylä, kun siis Vaasasta kuitenkin puhutaan.

Takaisin siihen pointtiin: elämä näyttää hymyilevän ja muutto on saatu pois harteilta, on saanut keskittyä itseensä ja kuten nyt on paljon tapetilla: hyvänolon hakemiseen ja etsimiseen. Luulenpa, etten ole sitä vielä ihan lukkoon asti lyönyt, mutta väittäisin, että lähellä ollaan jo :) Itse yritän edelleen lyödä läpi sitä elämänmuutosta kevyempään ja aktiivisempaan elämään, josta olen jo saanut kohtalaisen hyvän otteen :) Ottaa vaan oman aikansa, ennenkö se alkaa tuntua omalta ja omaksutulta, jos ymmärrätte mitä haen :D

En siis tässä tarkoita vain laihtumistani, vaikka se on kieltämättä yksi suurimmista tekijöistä tämänhetkiseen parempaan elämänlaatuun, vaan ylipäätään sitä, että on oivaltanut, miten ei ainakaan halua elämäänsä elää ja yrittää tehdä kaikkensa, että siltä "edellisen elämän" ololta ja olemukselta vältyttäisiin jatkossakin. Joskus se on hieman kurjaa, kun ihmiset harmittelevat "suahan ei edes tunne enää" niinkuin se olisi huono asia. Sillä musta itsestäni se on juuri se, mihin olen näillä kahdella vuodella pyrkinyt, koska en koskaan en milloinkaan ikinä halua palata siihen oloon ja ulkoiseen olemukseen etenkään, missä olin kaksi vuotta sitten. Vihasin itseäni, vihasin peilikuvaani, vihasin ja vihasin ja vihasin päivästä toiseen. Purkasin pahaa oloani muihin, kiukuttelin ja syljin suustani loukkauksia ja kaduin sanomisiani jälkikäteen, kun vanhinko oli jo tapahtunut.
Miksi ihmeessä haluaisin koskaan palata siihen? En keksi yhtäkään syytä, mutta on hienoa huomata, etten enää ole se ihminen. Vaan eheytynyt, kevyempi ja parempi versio siitä tyypistä.
Tästä on kiittäminen pitkälti Joppia, eli tuota ihanaa entistä avomiestä, nykyistä hyvää ystävää ja tietenkin perhettä ja muitakin ystäviä. Niin ja kait sielä pääkopassa on sitten omastakin ansiosta jotain oivalluksia tapahtunut.

Halu on se, joka johtaa tekemiseen. Motivaatio on se, joka täytyy vain löytää, se, joka rakoilee, mutta kestää. Itsekuri on se, joka opettaa, joka ampuu sortuessaan alas, nostaa onnistuessa mielen pilvilinnoihin ja joka saa kolhiintuneen egon heräämään, se, joka kertoo, että olet oikeassa suunnassa. Innostus on se, joka tulee kun katsot taaksesi ja huomaat tulokset, se, joka nostaa päätään sittenkin, kun ei jaksaisi enää. Tuki on se, joka kerää sirpaleet ja kehottaa nostamaan siipiä ihan vain kokeeksi, josko ne jo kantaisivat. Kehu on se, joka herättää ihmetyksen, se, joka saa älyämään, että ehkä oletkin jonkin arvoinen. Oivallus on se, kun huomaat, miten hienoa onkin kokea oma elämä mielekkääksi ja tärkeäksi. Itsetunto on se, joka nousee tuhkasta ja karistaa vanhojen arpien ruvet sielun sopukoista ja kannustaa tarttumaan itseäsi olkapäästä ja puristamaan hellästi, sillä vain Sinä itse voit kerätä sirpaleet ja liimata palaset paikoilleen.

Hymyile elämälle ja kyllä se jossain vaiheessa hymyilee takaisinkin

Niin paljon, kuin olenkin kiitollinen kaikille tällä matkalla mua taluttaneille, kouluttaneille ja tukeneille ihmisille, saan silti antaa  kiitoksen myös itselleni ja antaa itsellenikin pikkuhiljaa sitä arvoa, jonka ansaitsen, sillä vähitellen sitä on myös älynnyt, että mullakin tosiaan on väliä. Vuosia koulukiusattu, huolella murskattu ihminen voi vihdoin vapautua menneisyyden kolhuista, katsoa taakse ja nähdä, miten se kaikki on lopulta vain kasvattanut musta sen ihmisen, joka olen tänäpäivänä. Ihminen, joka ansaitsee rakkautta ja huolenpitoa, ei vain muilta, vaan myös itseltään. Ihminen, jonka ei tarvitse enää vihata. Ei itseään, ei muita. Ihminen, joka voi vihdoin keskittyä elämän hyvyyteen, unohtaa katkeruuden ja nousta sen yläpuolelle. Unohtaa menneet, antaa anteeksi ja suunnata katseen tulevaan, mitä sieltä ikinä tuleekaan.