Punaista, vihreää, keltaista ja oranssiakin ikkunastain nään. Ilmassa syksyn tuoksut, taivaalla valkoinen peitto, joka syliinsä sulkee tän maan. 

On kesä hiljaa pois hiipinyt, jälleen lämpöiset päivät vietetyt muistoihin siirtyneet. Tuuli kepeästi liehuttaa viiriä salossa, onni ihmisen on olla elossa ja siinä tunteiden palossa pysähtyä voi hetkeksi, pois mietteet arjesta, heittäytyä haaveissaan jälleen lapseksi. 

Syksy lehtiä jo tiputtelee puista, nurmen kostean saa värikkääksi niin. 

On elo ihmisen kaunis, hauraskin, tunne jokainen vaihtuva, väliaikainen kuin pilven valkoinen hahtuva. Syksy mietteisiin syviin jälleen saa, kutsuu luokseen, houkuttaa, minutkin saloihinsa koukuttaa. 

Vierähtää hetki vain ja poissa on värien loisto, niin se on, seuraavaksi pimeys nielee sisäänsä tän, värien hehkun leikkisän ja sitä hehkua kynttilöin ihminen jäljentää, vaan ei ihmisestä luontoäitiä päihittämään. Sillä silmä kaunein on, kaiken yhteen niittää, voi ihminen vain kiittää, henkeään pidättää, kun jälleen taikojaan tekee, maailman sumuun peittää. Niin kaunis on maa, taivas ja pilvetkin sen. 

Peitto tuo, kirjava niin, hetken meidät sisällään turvassa pitää. 

Syksy herättää mussa haaveilijan, rakastan noita värejä ja niiden elävöittämää maisemaa. Sade saa ilman niin raikkaaksi ja helpoksi hengittää. 

Seesteistä ja kaunista sunnuntaita, nauttikaa ja olkaa onnelliset. Polttakaa kynttilöitä, kääriytykää lämpöisiin viltteihin, rakastakaa puolisoitanne, lapsianne, ystäviänne, perheitänne ja niiden karvaisiakin jäseniä. Syökää hyvin, naurakaa ja iloitkaa, sillä loppuviimein itsehän te onnenne teette.

- Mari -